Piti tekemäni tänä iltana postaus kuvan jouluisesta jäätelökakusta mutta jätän tuon aiheen suosiolla huomiseen kellon ollessa jo päälle kymmenen – ja siipien jäähtyessä keittiössä… tai no, ruoka nyt on jäähtynyt jo pari tuntia sitten. Onnistuin nimittäin kuluttamaan jouluostoksilla koko illan – vaikka piti vain nopeasti käydä hakemassa muutama lahja… Opettajille ja tyttöjen kavereille – tuttuun tapaan ihan viime tingassa ennen huomista todistustenjakoa. Mutta kuinka ollakaan, mulle iski päättämättömyys, ihan jokaisen lahjan suhteen. Taisin seistä Body Shopissa puoli tuntia pyöritellen jokaikistä lahjapakkausta osaamatta päättää minkä ostan. Ja sama toistui jokaisen ostoksen kohdalla, jokaisessa kaupassa. Lopulta en osannut päättää edes millaista lahjapaperia ostaisin… enkä minkä siiderin valitsisin iltajuomakseni kun lemppariani Green Apple Lightia ei ollutkaan tarjolla…
Mies totesikin minun olevan vikasietotilassa. Kieltämättä hyvä ilmaus ja kuvaus olotilastani Vielä kun keksisi miten resetoida itseni siihen normitilaan huomiseen mennessä… huomennakin kun olisi tarkoitus saada hoidettua jouluostoksia. Ja huomisiltana haluan ehdottomasti fiilistelemään Raskasta Joulua -konserttiin – ei vaan olla toistaiseksi osattu päättää ostaako istuma- vai seisomapaikat
Mutta nyt niitä siipiä ja siideriä, mies oli onneksi löytänyt sitä mun lempparia toisesta kaupasta.
Ps. Miten eilen saattoikin sataa niin paljon vettä?! Helsinki-päivän miltei ainoaksi shoppailusaldoksi jäikin sateenvarjo Ja takataskuun yksi ihan huippukiva arvonta, siitäkin lisää myöhemmin.