Tänä iltana minun oli pakko pysähtyä kesken lenkin ihmettelemään kukkaan puhjenneita ruusupensaita. Nuo pikkuruiset ruusun nuput olivat niin kauniita… ja voi taivas miten hyvältä kukat tuoksuivatkaan – suorastaan huumaavilta. Ruusuilta 
Taisi Sports Trackerinikin ihmetellä kun kiersin hetken kehää, pysähdellen vähän väliä nuuhkimaan pensaita… Minun oli pakko siepata muutama nuppu mukaani jotta pääsin vielä kotonakin niistä nauttimaan.
Wake up, smell the roses. Tuo sanonta tuli äsken mieleeni käsitellessäni näitä kuvia. Mulla taisi olla juuri tuollainen hetki siellä keskellä ruusupuskia. Sellainen täydellisen kiireetön hetki. Hetki, jota ei haitannut kova tuuli eikä pilvinen keli, en muistanut kauheaa kiirettä töissä enkä viittä liikakiloani…
Juurikin tänään puhuimme tiimikavereiden kanssa töissä kuinka tuntuu kuin kesä menisi miltei huomaamatta ohi. Viikot vain kiitävät eikä vielä ole tullut kertaakaan sellaista todellista kesäfiilistä, tai ei ainakaan kovin montaa kertaa. Sellaista hetkeä, jolloin olisi voinut oikaista itsensä pitkäkseen kotipihan nurmikolle työpäivän jälkeen, syödä jäätelöä ja nauttia lämpimästä kesäillasta… Kaipaan viime kesästä myös hetkiä, jolloin pulahdin hikisen juoksulenkin jälkeen suoraan uimaan… tai kun odottelin tyttöjä huvipuistosta lukien kirjaa auringossa puiston penkillä.
’
Yritän silti olla odottamatta kolmen viikon päässä häämöttävää kesälomaani ja edes sitä yhtä viikkoa etelän lämmössä. Viikkojen ei mielestäni tarvitsisi kiitää yhtään vaikka töissä olenkin. Sillä viikkojen kiitäminen tarkoittaa automaattisesti myös kesän etenemistä kohti syksyä ja iltojen pimenemistä. Ja sitä en vielä odota tipan tippaa! Joten taidanpa pysähtyä toistekin nuuhkimaan niitä ruusuja!